Passi & Ripatti ja allekirjoittaneen jälkikasvu esiintyvät kesäkuun Vauva-lehdessä. Toivon, että taaperoiden sosiaalinen media herättää edes muutamassa isässä tai äidissä ajatuksia tulevasta, kuten konseptin alkuperäinen tarkoitus olikin.
Kävin pari viikkoa sitten ekaluokkalaisen ensimmäisissä kevätjuhlissa. Vaikka edistystä on omista juhlista selvästi tapahtunut, niin silti mennään kohtalaisen perinteisellä linjalla. Rehtorin puhe, kansantanssiryhmän esitys sekä esimerkillisyys-, käytös- ja kirjapalkinnot (voittajina “yllättäen” sporttikundi, kiltti tyttö ja lukutoukka) vahvistivat käsityksen koulun hitaasta uudistumiskyvystä. Okei, myönnettäköön että olihan siellä jopa isompien koululaisten bändi esiintymässä, joten ei koulussa nyt enää ihan 70-luvulla olla.
Saatan olla aivan liian progressiivinen omissa ajatuksissani, mutta kevätjuhlan aikana ehdin miettiä kohtalaisen monta kertaa uuden ajan hömpötysten puutetta. Koululaisten itse tekemä lyhytelokuva? Musavideo? Ehkä jopa hieman multimediaa? Ohjelmointikerhon demo? Tablettipalkinto? Lukukauden paras hakkerointi?
Vauva-lehden jutun ja kevätjuhlan jälkeen päässäni on toistuvasti pyörinyt vastausta kaipaava kysymys: kenen tehtävä on huolehtia siitä, että lapset saavat riittävät edellytykset syksyä innokkaina ja valmistautuneina elämään joka heitä odottaa?
Vanhemmat varmasti yrittävät parhaansa, mutta onko meillä riittävästi taitoa todellakin ohjata lapset oikeille poluille? Entäs muut harrastukset tai vaikkapa iltapäiväkerho?
Mielestäni luontevin paikka olisi kuitenkin koulu. Koulu voisi aivan hyvin haistattaa pitkät kaikelle perinteiselle ja opettaa lapsille vain ja ainoastaan kaikkea uutta. Kaikkea minkä osaamista tarvitaan tulevaisuudessa. Täysin ilman painolastia menneestä. Haluaisin, että pienetkin koululaiset tulevat kotiin ja räjäyttävät vanhempiensa tajunnan kaikella uudella, jollaista me aikuiset emme olisi todellakaan osanneet tehdä.
