Ystävien ja tuttavien Facebook-päivitysten perusteella vaikuttaa siltä, että en todellakaan ole ainoa joka tekee töitä iltaisin ja viikonloppuna. Työn ja vapaa-ajan tasapaino taitaakin olla yksi merkittävimmistä haasteista nykypäivän työelämässä. Työaika sinällään on kohtalaisen uusi konsepti, joka tuli tarpeelliseksi vasta teollisen vallankumouksen myötä. Tehtaat loivat mahdollisuuden suurten massojen ympärivuotiseen työskentelyyn ja tuottavuus tietenkin maksimoitiin teettämällä mahdollisimman paljon töitä.

Teollisen vallankumouksen alkuvaiheissa päivät saattoivat olla reilusti yli kymmentuntisia. Maraton-päivistä on onneksi vähitellen päästy eroon ja työviikon pituus länsimaissa on vakiintunut alle 40 tunnin.

Ennen teollistumista työ oli hyvin kausiluontoista, ja kun sitä oli, tehtiin sitä niin paljon kuin mahdollista. Jos katsotaan vielä kauemmas taaksepäin, niin valistuneet arviot esittävät että keräilytaloudessa eläneet esi-isämme tekivät työtä kahdesta neljään tuntia päivässä. Tällä hetkellä olemme siis noin puolenvälin tietämillä, kun katsellaan työajan pituuden historiaa. Ei hyvin, eikä huonosti.

Koen olevani erityisen onnellisessa asemassa, koska voin rehellisesti todeta, että nautin työstäni ja teen sitä mielelläni. Jos yritän olla objektiivinen ja tehdä jonkinlaista arviota, niin sanoisin että pääsen viettämään 80-90% työajasta erittäin miellyttävien tehtävien parissa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen puuhastelen usein työn parissa. Suurin osa tästä ajasta menee hommiin, joita ei olisi pakko tehdä, mutta teen niitä silti, koska ne ovat mielenkiintoisia ja haastavia. Uusien asioiden opiskelu, uusien näkökulmien avaaminen ja erilaiset kokeilut ajoittuvat usein juurikin iltaan. Ei varsinaista projektityötä, mutta “virallisen” työn kannalta erittäin merkittäviä asioita joka tapauksessa.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen päästään itse asiaan: Koen, että viisipäiväinen työviikko ja 9-5 työaika ei ole enää minulle mitenkään relevantti. Päinvastoin, se luo turhia paineita ja odotuksia siitä, että istun tiettyyn aikaan toimistolla nenä kiinni ruudussa tai palaverissa tai että teen vapaa-aikana asioita, jotka lasketaan vapaa-ajaksi.

Aionkin yksipuolisesti siirtyä seitsemänpäiväiseen viikkoon (Nyt osa lukijoista kavahtaa; sehän on hullu, tekee vaan koko ajan töitä. Entäs perhe, lapset, kaverit ja sukulaiset?) Ei, pointti ei ole se, että siirtyisin seitsemänpäiväiseen työviikkoon, vaan se että töitä tehdään silloin kun flow on hyvä, ideoita syntyy ja asiat etenevät. Jos taas ei nappaa, niin ei nappaa.

En aio ottaa paineita siitä, että en ole välttämättä toimistolla klo 9-17, vaan saatan viedä lapset pyöräilemään, jos hyvältä tuntuu. Enkä myöskään pode huonoa omatuntoa illalla syntyvästä ideasta, jota haluan heti edistää. Hommat hoidetaan kuten aina, mutta tavoitteena on löytää flow, joka palvelee sekä työtä että rentoutumista yhtäläisesti.

Tämä kirjoitus on alun perin ilmestynyt Gyllene Skorin blogissa