Opetus- ja kulttuuriministeriö valmisteli uutta kuvaohjelmalakia. Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut melkoinen murros ja vuoden 2000 laki ei vastaakaan nykypäivän mediamaailmaa ja tulevaisuuden näkymiä.

Laadimme lakia valmistelevan työryhmän pyynnöstä esityksen liikkuvan kuvan sisällön tuottamisen ja katsomisen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Esityksessä kiteytettiin sisällön tuottaminen ja katselu tekniseltä kannalta, sekä sosiaalisen ilmiönä suomalaisten keskuudessa. Lisäksi tutustuimme muiden maiden lakihin ja asetuksiin, ja laadimme niiden pohjalta oman näkemyksemme lain raameista.

Projektin päätteeksi kävin vielä eduskunnan sivistysvaliokunnassa esittämässä näkemyksemme kansanedustajille.

Laki kuvaohjelmien tarkastamisesta 25.8.2000/775
Työryhmä: Kuvaohjelmien ikärajaluokittelu korvaamaan ennakkotarkastukset

Kommentit:
Ripatti: “Järjettömän mielenkiintoista päästä mukaan osin vaikuttamaan merkittäviin yhteiskunnallisiin asioihin. Toivon, että lainsäätäjät pystyvät kiteyttämään uuden kuvaohjelmalain niin, että lapset ja nuoret saavat asiaankuuluvaa suojelua ilman että lähdetään sensuroinnin ja kyttäyksen tielle.”

Ihmiset: Janne Saari, Kai Taka-Aho

Yritykset: MTV Media , Nelonen Media